Siis tänään on taas jo perjantai! Saan autoni tänään takaisin (toivottavasti, vielä ei ole viestiä tullut, että olisi valmis). Tilda-koiraan en ole ehtinyt viime viikon lauantain jälkeen koskeakaan, että se siitä luppoajasta autotonna, mitä kuvittelin koirien tekemisellä täyttäväni.

Eilen olin yhdessä hyshys-paikassa (Ansku, Pirre, Sahve ja äiti tietää mutteivät kerro) ja siellä kaikki meni nappiin (neljä neljästä täysin oikein), mutta silti kestää kolme viikkoa ennenkuin selviää, johtaako se mihinkään. Aika jänskää oli tavallaan - vaikka en jännittänytkään sillee, että en olis muistanut mitään ja että kädet ois tärissy jne. Mun mielestä ne kysyttävät asiat oli kyllä vaan kauheen helppoja, väittäisin, että 98 prosenttia suomalaisista olis varmaan selvinnyt niistä yhtä hyvin, olis hiukan voinu olla haasteellisempia tehtäviä. Keväämmällä tästä lisää jos aihetta ilmenee.

Eilen aloitin illalla lapasen kutomisen, mutta purkasin pois kun totesin puolivälissä, että siitä olikin tulossa tavattoman iso. No, ei aina voi onnistua eka kerralla, varsinkaan, kun ei vaivaudu ohjeita käyttämään. Ostin muuten elämäni ensimmäiset bambu-puikot eilen, niitä kokeilin lapasen teossa. Kai niihin tottuu, vähän oudoksuttaa, kun eivät ole niin liukkaat, kuin metalliset virkaveljensä. Kalliit ainakin olivat, pitäisi niitten sitten kai olla hyvätkin :))

Kollaasimaniaan oli laitettu aiheeksi toivomani suosikkiartisti/bändi ja ajattelin, että tänään alkaisin sitä hahmotella jos vaan kerkeen.