Tänään oli lapsilla ensimmäinen hiihtolomapäivä ja sen kunniaksi ajelimme Lempäälän uuteen Ideaparkkiin ihmettelemään. Ansku tuli meille seuraneidiksi. Oli mukava päivä. Ryhmäkuvassa Ansku ja mun vauvat:

404001.jpg

Paras tokaisu oli pikkupoika noin 3 vee nähdessään Sahven, jonka pää on tällä hetkellä vihreä. Poika sanoi äidilleen: "Vihreät hiukset! Miten jollekin voi kasvaa vihreät hiukset?!" Vanhemmissa ihmisissä sen sijaan valitettavasti persoonallinen nuori voi herättää outoja reaktioita, yksikin mies oli yhtäkkiä tytöltä kysynyt tänään, haluaako tämä turpaan (13-vuotiaalta tytöltä) - mietipä omalle kohalle! Oli onneksi mennyt matkoihinsa eikä käynyt tositoimiin. Ansku tietää, että provosointia ei tapahtunut, sellaista on turha kysellä edes. Omituista mutta totta.

Saunaan tuunasin kevätilmeen tuossa loppuviikolla. Siellä on kunnon kokoinen ikkuna, joka tarjoaa näkymän suoraan lauteille joten verhon virkaa tähän asti toimitti vanha verhokangas jonka muuton jälkeen heitin verholaudan päältä ikkunan eteen roikkumaan (ei ollut kaunista katsottavaa). Perjantaina löysin Bauhausista kontaktimuovia joka jäljittelee sellaista suhruista lasia. Soiro sitä ikkunaan ja nätti kappa ikkunaan ja vot, muuttui sauna mukavan näköiseksi:

404012.jpg

Vielä yksi juttu mikä on lähinnä Anskulle näytille (saa muutkin kurkata): Helsingin retken jätteistä tekemäni atc-kortti: olen käyttänyt siihen eduskunnan vierailijakortin, pari palaa vanhan leffalipun kääntöpuolta, matkalla syödyn karkin paperia ja leimasinväriä:

404034.jpg