Pystyykös otsikosta näppärästi päättelemään, mitä tämä kirjoitus tulee käsittelemään? Torstaina tapahtui elämässäni paluu menneisyyteen.

Olen klassikon kasvatti. Vuosimalliltani sellainen, että olen viimeistä ikäluokkaa, joka Turussa on hakenut ns. oppikouluun ja opiskellut "keskikoulun opetussuunnitelman" mukaan. Pääsin sieltä aikanaan pois, se ei ole tämän jutun pointti.

Vanhempi tyttäreni Pirre on siinä iässä, että täytyy alkaa hahmottaa, miksi meinaa isona ruveta tai ainakin peruskoulun jälkeen tehdä, sitä kun on jäljellä enää pari kuukautta (hui). Hän on koulu-ihmisiä, eli todistuksessa vilisee kymppejä, eikä tässä vaiheessa ole edes miettinyt muita vaihtoehtoja kuin lukio. Veh-maallahan ei omaa lukiota pienenä kuntana ole, joten kysymys kuuluukin: minkä lukion valitsisi?

Luontevin ja lähin on Mynämäki (josta olen kuullut pelkkää hyvää), mutta määrätietoisena neitinä Pirre tahtoo valita sellaisen lukion, missä hän pääsee toteuttamaan itseään. Nyky-lukio on jotain ihan muuta kuin vielä parikymmentä vuotta sitten, kurssimuotoinen ja luokaton ja mutsille ihan hepreaa, joten lukion valinnalla on paljonkin tekemistä sen kanssa, mitä aineita haluaa opiskella. Näin ollen Mynämäki ei hänen silmissään ollut edes vaihtoehto.

Siispä katse kääntyi kohti Turkua ja siellä "parhaat" lukiot erityisen syynin kohteeksi. Jostain syystä (sinänsä tiedostamatta, että se on äitinsä opinahjo) alkoi hänen ajatuksensa kallistua Klassikon kannalle, lähinnä kieliopintomahdollisuuksien vuoksi. Ei huono, itse asiassa, kun hän tutki netissä yo-tutkinnon suoritustilastoja, oli Klassikko yllättäen Turun lukioista parhaiten menestynyt eikä suinkaan TSYK - jota aina on pidetty ja edelleenkin tunnutaan pitävän - Turun arvostetuimpana opinahjona tällä tasolla.

Torstaina sitten oli lukioon tutustumis-ilta (sellaisiakin nykyään järjestetään). Ja sinnehän me sitten tyttären kanssa kaksin mentiin istumaan ja kuulemaan sanaa juuri TÄMÄN koulun hyvyyksistä. Samalla äidille - eli minulle - se oli huikea paluu menneisyyteen. Kun kävelin rappuset ylös ulko-ovelle, alkoi kuvia omasta lapsuudesta/nuoruudesta pyöriä silmissä. Tätä jatkui koko puolitoistatuntisen tutustumis-session ajan - no, muisteltavaa toki riitti, viiden vuoden aikana ehtii tapahtua yhtä jos toistakin.

Totesin, etten kai niin KAUHEAN ikäloppu sittenkään ole, kun opettajien esittelyssä laskeskelin, että ainakin neljä opettajista oli sellaisia, jotka olivat opettajina siellä jo 70-luvun loppupuolella. (Jos olisin oikein-oikein ikäloppu, olisivat kai opettajatkin jo eläkkeellä, eikös?)

Klassikon omimpia juttuja on tietenkin latinan opiskelu. Tästä asiasta oli mahdollisille tuleville oppilaille kertomassa kolme nykyistä lukiolaista, jotka olivat valinneet latinan aineekseen. He lopettivat esityksensä latinan lukemisen ihanuuksista toteamukseen:

TERVETULOA SIVISTYNEESEEN ELIITTIIN.

Pohdin, että kuulun minä sentään tuollaiseen komialta kalskahtavaan kastiin, vaikka muutoin en eliittiä edustakaan. Nykyään latina on vapaaehtoinen valinta, mutta tuolloin, 70-luvulla, klassikossa latina oli pääkieli. Silloin keskikoulussa opiskeltiin kahden viikon lukujärjestyksen mukaan, ja latinaa oli kymmenen tuntia kahdessa viikossa - tosin siten, että yhtenä päivänä oli kaksoistunti jotta yksi koulupäivä aina joka toinen viikko oli sellainen, että latinanopiskelua ei ollut. Luulenpa, että nämä nykyiset latinanlukijat eivät tällaisesta osaa uneksiakaan, heille se on kuitenkin oppiaine muiden joukossa, silloin se oli oppiaine ylitse muiden.

Huikea kokemus oli torstainen!