Voi poijjaat mitä vauhtia aika taas on loikotellut eteenpäin. Heinäkuu alkaa jo huomenna. Kuin varkain on kesäkuu kääntänyt meille selkänsä.

Päättyneen viikon loppupuoli meni tämän asian parissa:

1688715.jpg

Aika on siis mennyt juhlia järjestäessä, joten askarteluihinkaan ei ole ehtinyt paneutua. Enin osa erilaisista korttihaaste-blogeista vaikuttaa kyllä olevan kesälaitumilla, joten ei ole siltäkään puolelta paljon painetta korttien tekoon. Onhan tuolla tietysti jotain työn alla, mutta mitään en ole loppuviikon aikana valmiiksi asti saanut tehtyä.

Poika lähti eilen palokuntaleirille viikoksi, nuorempi tytär, joka eilen konfirmoitiin, lähtee huomenna Eurooppaa kiertämään kymmeneksi päiväksi ja vanhempi tytär aloittaa työputken ja siirtyy Kustaviin majoitukseen ainakin loppuviikoksi, joten me jäädään isännän kanssa kaksistaan. En muista, että 17 vuoteen olisi ollut näin pitkää pätkää lapsetonna, saa nähä miten osataan lainkaan ollakaan.

Ennen tätä joudun kuitenkin vielä käymään hammaslääkärillä :(  Perjantaina halkesi poskihammas yläleuasta, saa nähdä onko pelastettavissa... 11.30 on aika, sitten olen viisaampi siinä asiassa.